Henkilökohtainen talouden suunnittelu

Useimmilla meistä on elämän varalle tavoitteita ja unelmia, joiden toteuttaminen edellyttää taloudellista suunnittellua ja usein jopa säästöjä. Hyvä taloudellinen suunnitteluu helpottaa unelmien toteuttamista ja tavoitteiden saavuttamista. Tässä artikkelissa annamme vinkkejä henkilökohtaisen talouden suunnittelluun. Lue vinkit ja onnistut varmasti.

Tulojen ja menojen selvittäminen

Ensimmäinen vaihe taloudellisessa suunnittelussa ja budjetoinnissa on käytettävissä olevien tulojen määrittäminen. Tällä tarkoitetaan siis tulomäärää, jonka voit käyttää rahaa kuukaudessa velkaantumatta. Tulot voivat koostua päätoimen palkkatuloista, mahdollisista sivutoimen tuloista, eläkkeistä ja tuista, kuten asumistuesta.

Yhtä tärkeää on myös selvittää, mihin rahasi menevät. Pidä kuukauden ajan tarkkaa kirjaa menoistasi, myös niistä kaikkein pienimmistä, kuten kahvilakuluista ja lounaisruokailuista. Menojen kirjaaminen on helpompaa, kun säästät kaikki kuitit ja kirjaat menot kirjanpitoosi vähintään kerran päivässä. Jos sinulla on säännöllisiä menoja, kuten lainojen lyhennyksiä, muista merkitä myös ne kirjanpitoosi. Jos et maksa vakuutusmaksuja kuukausittain, muista ottaa kuukaudelle kohdistuva vakuutussumma huomioon budjetoinnissa.

Taloudellisen tasapainon avaintekijät

Rehellisyys on tulojen ja menojen selvittämisen ja siten myös taloudellisen tasapainon saavuttamisen lähtökohta. Menoja arvioidessaan monet ihmiset ovat taipuvaisia unohtamaan pienet menot, kuten kahvilalaskut ja pysäköintimaksut. Jotta omasta rahankäytöstään saisi realistisen kuvan ja budjetissa pysyminen olisi edes teoriassa mahdollista, on kaikki menot huomioitava.

Tulojen määrä elämän eri vaiheissa vaihtelee, joten tulojen määrä ei ole kiveen hakattu totuus. Jos tulot ovat selvästi liian pienet välttämättömien menojen kattamiseen, on tuloja tavalla tai toisella lisättävä. Mieti, voisitko etsiä uuden työpaikan tai ottaa päätoimesi rinnalle jonkin sivutyön. Pitkällä aikajänteellä myös kouluttautuminen uuteen ammattiin voi olla henkilökohtaisen taloutesi kannalta oikea ratkaisu. Jos tulosi eivät ole sillä tasolla, jolla haluaisit niiden olevan, laadi itsellsi suunnitelma tulotasosi nostamiseksi.

Menojen karsiminen on myös oivallinen tapa parantaa tulojen ja menojen tasapainoa. Esimerkiksi vakuutukset, sähkö ja puhelinliittymät kannattaa kilpailuttaa säännöllisesti parhaan mahdollisen hinnan turvaamiseksi. Mieti, onko kuntosalijäsenyys todella tarpeellinen tässä elämäntilanteessa vai voisiko kuntoa kohentaa edullisemmalla tavalla.

Aseta taloudelliset tavoitteet

Kun olet selvittänyt tulosi ja menosi, on aika asettaa tavoitteita. Kun muotoilet tavoitteet mahdollisimman konkreettisesti, on tavoitteiden saavuttaminen helpompaa. Tavoitteesi voi olla esimerkiksi 50 euron säästäminen joka kuukausi tai luottokorttien karsiminen. Tulotason tuplaaminen tai moninkertaistaminen muutamassa vuodessa ei välttämättä ole realistista, joten tavoitteet kannattaa harkita tarkasti. Tavoitteiden saavuttaminen nimittäin motivoi yrittämään lisää tulevien tavoitteiden saavuttamiseksi, joten kannattaa aloittaa mahdollisimman pienistä ja konkreettisista askelista.

Ruoka on asumisen ohella eräs suurimmista menoeristä. Ruokailuun saa uppoamaan paljon rahaa, mutta terveellistä ruokaa voi valmistaa myös kohtuullisella hinnalla. Ruokakulujen pitäminen kohtuullisena onnistuu huolellisen suunnittelun avulla. Laadi ruokalista vähintään viikoksi kerrallaan ja tee viikon ruokaostokset kerralla tai kahdella kauppareissulla. Kun käytät kaupassa ostoslistaa, vältyt heräteostoilta, mutta saat kuitenkin mukaan kaiken tarvitsemasi. Ruokalistaa suunniteltaessa kannattaa muistaa, että listaan voi tarvittaessa tehdä muutoksia esimerkiksi kaupasta löytyvien tarjousten perusteella. Joissakin kaupoissa viimeisimpinä aukiolon tunteina jo alennetuista tuotteista annetaan ylimääräinen alennus, joka voi parhaimmillaan olla jopa 60 %.

Laadi lista kotitaloudessasi käytetyistä tarvikkeista ja mieti, mistä kaupasta kyseiset tuotteet saa edullisimmin. Ostosten keskittäminen kannattaa yleensä, mutta bonusjärjestelmiinkin kannattaa suhtautua kriittisesti. Mieti, voisiko perheenne käyttämän talouspaperin voisi korvata edullisemmalla versiolla tai onko useamman juuston ostaminen välttämätöntä.

Päivitä tilanne säännöllisesti

Kun olet laatinut budjetin ja asettanut itsellesi taloudelliset tavoitteet, muista päivittää tilanne säännöllisesti. Päivitä budjetti tai tavoitteet tulojen noustessa ja tarkkaile eri kauppojen tuotevalikoimaa siltä varalta, että perheenne voisi tehdä ruokaostokset edullisemman jossain muualla kuin nykyisessä kaupassanne.

Add Your Comment